Kollektiiviromaani muokkaa tekijyyttä

Viime keväänä CNET julkaisi omien sanojensa mukaan maailman ensimmäisen science fiction -kollektiiviromaanin. Miltei samaan aikaan suomalaiselta Mahdollisen Kirjallisuuden Seuralta ilmestyi Ihmiskokeita-teos, joka oli syntynyt neljäntoista eri kirjailijan kynästä. Mutta mitä kollektiiviromaani oikeastaan edes tarkoittaa ja miksi se on juuri nyt pinnalla?

Tekijyyden uudet muodot

Löyhästi määriteltynä kollektiiviromaani tarkoittaa romaania, jolla on useita kirjoittajia. Sitä ei pidä kuitenkaan sekoittaa kollektiiviseen kerrontaan, jolla tarkoitetaan yksinkertaisimmillaan kertomista monikossa, tai teokseen, jossa on useampia eri kertojia. Kollektiiviromaanissa kollektiivisuus viittaa siis erityisesti useampaan tekijään eikä esimerkiksi näkökulmaan tai kerronnan persoonamuotoon. Toki kollektiiviromaani voi hyödyntää näitäkin kerronnan keinoja, mutta se ei ole välttämätöntä.

Kollektiiviromaanin tekijät päättävät yleensä ennen kirjoittamista menetelmästä eli proseduurista, jota teoksen kirjoittamisessa on tarkoitus soveltaa. Käytännössä kollektiiviromaanin proseduuri voi olla millainen tahansa, vain mielikuvitus ja kekseliäisyys rajoittavat ideointia. Yksinkertaisin tapa kirjoittaa kollektiiviromaani on, että kukin tekijä kirjoittaa ensin oman tekstikatkelmansa, minkä jälkeen toinen kirjoittaja jatkaa siitä, mihin edellisen teksti on jäänyt. Tällä metodilla kirjoitettua romaania voi nimittää myös ketjuromaaniksi, ja esimerkiksi muutama vuosi sitten ilmestynyt kotimainen dekkari Kultainen peura (2004) on kirjoitettu ketjussa.

Menetelmät voivat olla vuorottelua huomattavasti monimutkaisempiakin. Esimerkiksi Ihmiskokeita toteutettiin kokoamalla ja yhdistelemällä eri tekijöiden kirjoittamia fragmentteja kokonaisuudeksi.  Fragmentteja ei välttämättä liittänyt toisiinsa kerronnallinen jatkumo, vaan yhteyksiä eri tekstikatkelmien välille saatettiin luoda esimerkiksi toistoilla ja henkilöhahmoilla. Lisää Ihmiskokeitten proseduurista voit lukea täältä.

Rajoitteiden ei ole suinkaan tarkoitus torpata kirjoittamista, vaikka niin voisi luulla. Sen sijaan proseduurin mukaisessa työskentelyssä pyritään siihen, että kirjoitukselle asetetut raamit toimivat tekstiä tuottavina elementteinä. Tällöin kiellot inspiroivat kirjailijaa kehittämään uusia ilmaisutapoja ja keinoja kiertää sääntöjä.

Kollektiiviromaani voi olla toimitettu kokonaisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi ihminen toimittaa eli järjestää, karsii ja yhtenäistää yhteisöllisesti kirjoitetun tekstin. Sama henkilö voi toimia yhteisöllisesti kirjoitetun teoksen kasvokuvana. Esimerkiksi yli viidensadan eri ihmisen kirjoittama Twitter-romaani Todellisuudesta toiseen (2010) on kirjailija Mikko Karpin koostama. Voidaan kuitenkin kysyä, onko yhden ihmisen koostama teos enää kollektiivinen tuotos, vai antaako toimittaminen oman tekijäleimansa teoksen kirjalliselle asulle: Kriittiikkiin Ihmiskokeita-romaanista arvioin kirjoittanut Juhana Henrikki Harju huomauttaa , että tekijyys ei ole vain ”tuottamista”, vaan se käsittää lisäksi taideteoksen editoimisen (Kritiikki XIV, 51–53). Jos editointi ei ole yhteisöllisen prosessin tulos, onko kyseessä enää ollenkaan kollektiiviromaani?

 

Digitalisaation uusin trendi vai painettu taideteos

Tämän hetken kollektiiviromaaneissa tuntuu olevan näkyvissä kaksi erilaista suuntausta: digiajan uudet kirjoittamisen tavat ja painetut taideteokset. Uudet, jatkuvasti kehittyvät pilvipalvelut mahdollistavat tekstin työstämisen useammalta eri koneella samanaikaisesti. Tämä avaa mahdollisuuksia yhteisölliseen kirjoittamiseen, sillä tekstiä ei tarvitse kierrättää kommentoitavana ja muokattavana ketjussa. Samalla tekijyydestä voidaan tehdä avointa – nettisivuilla vieraileva lukija pääsee osaksi teoksen kirjoittamista linkkiä klikkaamalla.

Toisaalta digitalisaatiolla on oma ärhäkkä vastavoimansa. Kaikissa kirjallisuuden kärkihankkeissa ei ole kyse laajan saatavuuden edistämisestä ja digitoimisesta, vaan yhtä hyvin voidaan luoda hankkeita, joiden on tarkoitus tuottaa painettuja taideteoksia. Silloin halutaan ehkä panostaa erityisesti kirjan ulkoasuun ja teksti voi leikitellä erilaisilla typografisilla elementeillä. Pienet painosmäärät pitävät kulut kurissa ja tekevät kirjoista keräilyharvinaisuuksia.

CNET:n julkaisemaa scifi-kollektiiviromaania Crowd Control: Heaven Makes a Killing, jota useat kirjoittajat työstivät NaNoWriMon aikaan Google Drivessa, voi pitää esimerkkinä digiajan tuomista mahdollisuuksista. Kyseessä oli avoin joukkoistettu hanke (crowd sourcing), ja CNET:n sivuilla olleen kirjoituskutsun mukaan kuka tahansa sai muokata romaanin työversiota. Ihmiset, jotka aiemmin olisivat vain lukeneet teoksen, pääsivät hyppäämään lukijan roolista tekijän saappaisiin.

Viime keväänä ilmestyneen Ihmiskokeita-kollektiiviromaanin lähtökohdat poikkeavat jokseenkin CNET:n hankkeesta. Kokeellisen kaunokirjallisuuden puolesta puhuva MKS oli kerännyt joukon nimekkäitä kirjailijoita ja kirjallisuudentutkijoita, jotka työstivät romaania yhdessä kolme ja puoli vuotta. Toisin kuin CNET:n kollektiiviromaani, Ihmiskokeita on hyvin tietoisesti painettu kirja, esine. Kirjan taittamiseen oli määritelty jopa oma proseduurinsa, ja teoksen sisältämiä eri tekstilajeja on eroteltu muusta erilaisin typografisin keinoin.

Yhteisöllistä kirjoittamista ei pidä linkittää turhan tiukasti nykyaikaan, sillä ilmiöllä on vankat juuret kirjallisuuden historiassa. Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran julkaiseman kollektiiviromaanin esikuvaksi mainitaan suomalainen ketjunovelli ”Kohtaloaan pakoon” vuodelta 1910. Novellia olivat rustaamassa aikansa kirjailijatähdistä muun muassa L. Onerva ja Eino Leino.

 

Yhdistelemisen mahdollisuuksia ja leikittelevää metafiktiota

Kollektiiviromaania voi pitää kokeellisena kirjallisuuden muotona. Se herättää erityisesti tekijyyteen ja lukemiseen liittyviä kysymyksiä: Millaisia ennakko-odotuksia vasten kollektiiviromaania luetaan? Entä miten valitut menetelmät ja muodot vaikuttavat teoksen vastaanottoon?

Todennäköistä on, että kollektiiviromaania luetaan nimenomaan kokeellisena teoksena, jonka odotetaan tuovan jotakin uutta edustamaansa kirjallisuudenlajiin. Ainakin alkuun näyttää siltä, että Ihmiskokeita-romaania arvioineet kriitikot ovat nostaneet esille romaanin kirjoittamiseen ja tekijyyteen liittyviä seikkoja (ks. Kritiikin arvio). Ehkä tällaiset näkökulmat luennoissa myös tuottavat tietynlaisia tulkintoja teoksista.

Kollektiiviromaanin ei-luettavuus puhuttaa sekin. CNET:n Crowd Controlia on haukuttu metafiktiolla leikitteleväksi sillisalaatiksi, jonka lukeminen ei maksa vaivaaIhmiskokeissa sen sijaan tuntuvat kiinnostavan kaunokirjallisuuden eri elementtien yhdistelemisen vaihtoehtoiset tavat. Nykyajan kollektiiviromaania lukeva joutuu siis tottumaan ajatukseen, että entiset lukemisen tavat eivät enää toimi teoksissa, joiden tekoprosessissa painottuu jo lähtökohtaisesti moniäänisyys ja lajillinen itsetietoisuus.

Kiinnostuitko kollektiiviromaanista? Perjantaina blogissamme ilmestyy Ihmiskokeita-romaania kirjoittaneen Sinikka Vuolan haastattelu. Kannattaa siis pysyä kanavalla! 🙂

Noora Vaakanainen

Noora Vaakanainen