Type & Tellin novelliantologia ”Kymmenen kulmaa” on ilmestynyt!

Outoja kertomuksia, salaperäisiä henkilöhahmoja, kirjavia tekstilajeja ja kieroa kerrontaa…

Näistä aineksista koostuvat Type & Tellin viimesyksyisen novellikilpailun parhaimmat tekstit. Tomi Norhan voittajanovellissa käydään tuonpuoleista keskustelua musiikista, Elli Valtosen kertomuksessa kärpäsen ilmaantuminen asuntoon niksauttaa arjen sijoiltaan, ja Tytti Heikkisen teksti johdattaa lukijansa miehiä manipuloivan sekä kiihkeästi elävän Martinen matkaan.

Omakustannepalveluna pyrimme nostamaan esille niitä kertomuksia, jotka eivät ole aivan perinteisimmästä päästä. Kisaa tuomaroinut raati kiinnitti huomiota etenkin tekstien kerronnalliseen kokeilevuuteen aina dialogimuodosta proosarunoon. Novelleja kiiteltiin myös sisällöllisestä ja tyylillisestä rikkaudesta.

Kilpailun kymmenen parasta novellia on nyt koottu toukokuun alussa julkaistavaksi antologiaksi. Kokoelman nimi, Kymmenen kulmaa, heijastelee kertomusten särmikkyyttä. Kokoelma tarjoaa ainutlaatuisen ja ennakkoluulottoman tutustumiskierroksen suomalaiseen nykynovelliin.

Kymmenen kulmaa on saatavilla kirjakaupoista maanlaajuisesti pokkarina ja e-kirjana 2.5.2017 alkaen.

Tiedusteluja voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen hei(at)typeandtell.fi

Lukemisen iloa!

Antologian kirjoittajat:

  • Tomi Norha
  • Elli Valtonen
  • Tytti Heikkinen
  • Hannele Törrönen
  • Kimmo Kettunen
  • Kati-Annika Ansas
  • Pirjo Toivanen
  • Anna Kaija
  • Petriina Virtanen
  • Uni Ojuva

Löydä teoksen tuotetiedot ja lataa kansikuva käyttöösi täältä >

Salla Harjula

Salla Harjula